Pankkien vertailu

Vielä muutamia vuosikymmeniä sitten pankeilla ei ollut lainkaan normaaleja palvelumaksuja, pitkistä asiakassuhteista oli selvää etua, kun haki pankkilainaa tai tarvitse jotain taloudellisia järjestelyjä. Lisäksi jokaisella pankilla oli konttori lähes joka pitäjässä, joten pankit olivat lopulta hyvin samankaltaisia yksittäiselle kuluttajalle, ja pankkisuhde oli monesti koko elämän mittainen, lisäksi ihmisillä oli usein tilejä monessa eri pankissa.

Ennen ehkä kaikki ei ollut paremmin, mutta ainakin toisella tavalla, sillä nykyisin myös pankkien suhteen kaikki on muuttunut: Päivää sentään sanotaan ilman palvelumaksuja. Jos ei hoida asioitaan netissä, niin konttoreita saa oikein tosissaan etsiä, eikä pitkistä asiakassuhteista tunnu enää olevan mitään hyötyä lainaneuvotteluissa. Lisäksi kun jokaisesta käyttämättömästäkin tilistä peritään jatkuvasti palvelumaksuja, ei oikein ole järkevää pitää käytössä kuin yksi tili yhdessä pankissa.

Pankeissa on kuluttajan näkökulmasta nykyään todellisia eroja ja myös oma pankkisuhde on aina aika-ajoin hyvä kilpailuttaa. Vertailulla ja kilpailutuksella pidät kulut kurissa ja varmistat, että maksat vain niistä palveluista, joita oikeasti tarvitset. Kilpailutus on perusteltua tehdä sekä muutaman vuoden välein, että aina kun talouteen tulee jotain suuria muutoksia, kuten esimerkiksi asunnon osto.

Kaikkien pankkien ehtoja ja palvelumaksuja, sekä palvelupaketteja ei tarvitse kokonaan vertailla itse, vaan siihenkin löytyy netistä valmiita vertailupalveluja, googleta pankkien vertailu ja löydät ne helposti.

Perustasossa vertailussa määritellään tarvittavat palvelut, eli tarvitsetko vain palkkatilin, onko lainoja, mahdollisesti sijoituksia jne. Niiden perusteella saadaan helposti laskettua millaiselle asiakastasolle päädyt pankissa, ja millaisiksi muodostuvat erilaiset palvelumaksut.

Näihin vertailuihin ei kuitenkaan koskaan kannata aivan sokeasti luottaa, vaan poimia ehkä oman nykyisen pankin lisäksi edullisimmalta näyttävä vaihtoehto. Palvelumaksut ovat kuitenkin vain yksi osa pankkisuhdetta, eli vaikka valtaosa pankkiasioista hoituu nykyisin netin välityksellä, on silti hyvä, jos tarvittaessa voit asioida myös fyysisessä konttorissa, ja jos sinulla on myös oma yhteyshenkilö. Samoin esimerkiksi lainojen marginaaleissa voi olla merkittäviä eroja eri pankkien välillä, eikä niiden suuruutta saa tarkasti mistään vertailuohjelmasta, vaan ne ovat kaikki asiakaskohtaisia.

Pankkia ei siis koskaan kannata ehdoin tahdoin lähteä vaihtamaan kevyen vertailun perusteella, jos olet muuten tyytyväinen pankkisuhteeseesi. Jos vertailu näyttää, että palvelumaksut ja muut kiinteät kulut näyttäisivät olevan kilpailijalla nykyistä pankkiasi selvästi edullisemmat, näytä laskelma nykyiselle pankillesi, ja kysy voiko asialle tehdä jotain. Yksikään pankki ei tahdo menettää asiakkaitaan, joten yleensä kun kissan nostaa pöydälle, niin jotain kevennystä tai ylimääräistä asiakasbonusta hyvin todennäköisesti järjestyy.

Pankin vaihto ei nykyisin ole kovin mutkikas työ, uudessa pankissa täytyy kirjoitella nippu papereita, mutta sen jälkeen kaikki siirrot ja vaihdot hoituvat automaattisesti, joten jos olet tyytymätön nykyiseen pankkiisi, niin vaihto on sen verran helppo, että se kannattaa tehdä.

Tietysti toimivaa pankkisuhdetta, johon olet tyytyväinen ei yleensä kannata vaihtaa, vaan vertailujen avulla huolehtia, että pankkisi tinkii kiinteät kulut kilpailukykyiselle tasolle.